VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kesäinen tuulahdus

Tänään nostin viimeiset helmililjat ulos ja jotain raikasta kukkaa kaipasin tilalle. Ajatuksissa oli hortensian ostaminen isoon soppakulhoon ja se mielessä suuntasin iltalenkkini sateesta huolimatta Kodin1:n viherkasviosastolle. Harmikseni valikoima oli tosi minimaalinen eikä hortensioita ollut laisinkaan. Löysin sitten alepöydästä nämä ruusubegonit 2€/kpl ja istutin kulhoon 3 kukkasta. Piristävä vaaleanpunainen toi raikkaan kesäisen tuulahduksen ruokailutilaan. Heti tuli kaipaus pihakukkasten ja terassikahvien pariin.






Tänään meidän kodarissamme alkoi pesukoneen aiheuttaman (onneksi pienen) vesivahingon kuivatus. Osa kaapistoista on revitty irti ja saunan seinääkin purettiin. Pienen sekamelskan lisäksi meitä häiritsee saunakielto kuivatuksen aikana. Kiitän ja kumarran laajan kotivakuutuksen suuntaan ja olen niin tyytyväinen, kun isommalta remontilta vältyttiin. Saamme kuitenkin peseytyä ja pestä pyykkiäkin koko remontin ajan. Niin kovasti kuin uudistettua kylppäriä ja saunatilaa kaipaisinkin, niin en sitä kuitenkaan vesivahingon varjolla halua. 

Nyt haluan suunnata eurot ja energiat siihen kesähuoneeseen. Kyllä ne lumet ovat nyt sitä vauhtia sulaneet, että kuukauden päästä puuhataan jo pihalla täyttä häkää :)

-Ansku

P.S. Ihanaa kun jätätte tassunjälkiä postauksiin, siitä tulee uskomattoman hyvä mieli <3


14 kommenttia:

  1. Voi kun taas niin nättejä kuvia sulla, ihan mieli lepää kun niitä katselee :)

    VastaaPoista
  2. Hauska ilmaisu..tassunjälkiä.. :)
    Kuvissasi näyttää niin vehreältä,kun on viherkasveja ja kukkia!
    Piristävää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat - taas kerran, Ansku!

    Aamu alkaa suloisissa tunnelmissa kuvia katsellessa ♥ Kiitos.

    Mukavaa keskiviikkopäivää!

    VastaaPoista
  4. Näyttäpä kauniilta nuo kukat kulhossa!
    Toivottavasti vesivahinkoremppa etenee vauhdilla ja pääset mukavampiin puuhiin.

    Minustakin on niin kiva juttu kun omaan blogiin saa näitä kommenteja, silloin tää bloggaaminen on niin paljon rikkaampaa! :)

    Mukavaa päivää sulle Ansku!

    VastaaPoista
  5. Kaunista<3 No onneksi remppa menee ilman suuria ongelmia, saa äkkiä taas paikat kuntoon. Kohta juu päästään pihalle/parvekkeelle:))

    VastaaPoista
  6. Voihan kurjuus ! Noi vesivahingot on aivan kamalia :(
    Kauniisti kukat tuovat kevättä huoneeseen.
    Ihana ME nähdään pian :)

    VastaaPoista
  7. Oikeen kesänen tuulahdus tulvii kuvistasi! Niin kaunista:)

    VastaaPoista
  8. Onneksi vesivahinko ei ollut iso. Tosi kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  9. Ihanan kesäistä. Meillä on koti kuin talven jäljiltä vielä. Töitä pukkaa sitä tahtia ettei ehti blogiin tai kotiin panostaa. No jospa sitten kesällä :)

    VastaaPoista
  10. Trovo il tuo blog molto carina e la tua cas ben arredata!Divento follower!Ciao,Rosetta

    VastaaPoista
  11. Kauniit on kukat! Lumet sulaa nyt todella vauhdilla! Ihanaa!!! Tuntuu, että kun illansuussa tulee kotiin, on lunta jo paljon vähemmän, kun aamulla lähtiessä.

    VastaaPoista
  12. Samat ajatukset oli minullakin maanantaina kun pyysin miestä tuomaan kukkia kauppamatkaltaan; helmililjoja & narsisseja tuli... Loppui kuulema inspiraatio kesken ;-)

    Onnea kuivatukseen!

    VastaaPoista
  13. Ihanalle näyttää! Sekä kukka että koti ovat niin kauniita!
    Suloista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  14. Voi, että miten teidän kommenteista tuli ihana mieli...kiitos teille kaikille<3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3