VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Joulutähti

Viikonloppuna ripustin keittiönikkunaan joulutähden. Ihanasti se valaisee pimeällä ja näyttää kauniilta ulkoakin katsottuna. Ruokailutilan isot tähdet ajattelin ripustaa viikonloppuna, onhan sitten jo marraskuu. Ensimmäiset kuvat on otettu jo viikonloppuna ja kuvaamisen jälkeen keittiöön vaihtuikin verho. Svaneforsin pelargonia rullakappa vaihtui saman firman ruutuverhoon. Tämäkin oli kyllä rullakappa ja löysin sen Country Whiten alekopasta kympillä. En vaan saanut sitä kauniisti rullalle, joten päätin ommella siitä perinteisemmän kapan. Ylijääneestä palasesta tein suloinen ruutukapan kodarin ikkunaankin. Vaikka verhossa ei ole laisinkaan rypytysleveyttä, on se mielestäni yksinkertaisuudessaankin kaunis ja pidän sen maalaistyylisestä punavalkoisesta ruutukuosista. Tänään napatuissa kuvissa näkyykin jo uusi verho, mutta kyllä on niin huono tuo valoitus. Kyllä taas arvostaa kesäpäivien valoisia kuvauspäiviä, kun nyt saa taistella tuon hämärän ja keltaisuuden kanssa.






Joulua aloitan lisäämään nyt pikku hiljaa, odotan innolla, että löytäisin ensimmäiset hyasintit kaupasta. Jäkälää, sammalta ja käpyjä olen jo kerännyt metsästä jouluisia istutuksia varten. Joululehdet ovat kyllä harmaiden arki-iltojen pelastus, niitä olenkin lukenut jo useita.

Unelmien Talo ja Koti tupsahti tänään postiluukusta, joten sen parissa nautiskellaan tämä ilta.

Keskiviikkoterkuin,
Ansku

P.S. Ihanainen kiitos kommenteistani kelkkapostauksiini. Kelkka toi kyllä heti tullessaan joulufiiliksen VillaHoviin <:)




8 kommenttia:

  1. Voih, siellä ollaan jo niin joulutunnelmissa. Minua kutkuttaa käydä fiilistelemässä jo joulublogeissa ja Pinterestissä ihanien jouluisten kuvien kanssa. Voi miten tunnelmallista teillä ja tuo edellinen kelkkapostaus oli niin ihana.

    VastaaPoista
  2. Täällä on niin kaunista tähden tuikintaa <3

    VastaaPoista
  3. Hyasintit on niiiiiiin <3
    Sitä tuoksua ei voita mikään!

    Ihana tunnelma teijän köökissä.
    Joulua kohti……..

    VastaaPoista
  4. Hyasintit ovat minunkin lemppari joulukukkia, se tuoksu on vain niin jouluinen.
    Ihania kuvia olet saanut otettua ja ihana on tähti ja nuo punasävyiset verhot.

    VastaaPoista
  5. Niinpä, hyasintit <3 Kohta, kohta...se joulun tuoksu nenään hiipi:)

    VastaaPoista
  6. Ihanan tunnelmallista! <3 Mulla on joulutähti hankintalistalla. Piakkoin pitäis saapua postitse jouluinen H&M Homen paketti, sitten tulee meillekin ripaus joulua kotiin :)

    VastaaPoista
  7. Täällä on ihana tunnelma. Ekaa kertaa käymäsä ja taidan jäädä tänne kurkkimaan.
    Edellinen kelkka postauksessa oli ihana joulufiilis :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3