VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Porrasjakkara

Eilen ennen maalaismarkkinoille menoa piipahdin yhdellä kirpparilla. En siellä ole hetkeen käynyt ja nyt halusin pitkästä aikaa käydä katsomassa mitä vanhaa ja ihanaa sieltä löytyisi. Ja onneksi tuli lähdettyä, siellä odotteli minua tuo suloinen porrasjakkara. Tai no ei se tavatessamme ollut ihan yhtä suloinen. Männyn värisenä sen ostin ja illalla annoin pensselin heilua, väri tuskin kenellekään tuli yllätyksenä. Tosin tällä kertaa sipaisin aavistukseen mustaa jakkaran reunoille, jotta valkoinen pinta saisin kuluneen vaikutelman.

Aamulla maali oli kuivunut ja jakkaralle etsittiin oma kolonsa. Ei sitä kyllä itse asiassa tarvinnut juurikaan etsiä. Nimittäin olohuoneen nurkkaan suunnittelin aikaisemmin niitä maalarintikkaita ja koska ne olivat olkkariin liian suuret, oli porrasjakkaralle paikka valmiina. Tänään olikin aivan loistava valokuvauskeli, upea auringonpaiste, joka valaisi koko kodin.













Jakkaralla lepäävä pitsiliina löytyi samaiselta kirpulta ja sieltä ostin myös ensimmäisen vanhan pitsireunaisen lakanani. Olivat aika hinnakkaita, joten budjetti kesti vain yhden lakanan oston. Saas nähdä mitä kivaa siitä vielä keksin.

Viikonloppu on kyllä ollut ihana. Olin aivan varma, että raskaan viikon jälkeen en jaksa tehdä mitään. Ne perjantai illan päikkärit ja enteemitään -ilta taisi antaa voimaa oikein kunnolla, sillä sitähän ehdittiin tehdä vaikka mitä.

Onneksi jaksoin, oli niin paljon mukavia puuhia :)

Taas jaksaa arkea pyörittää,

Ansku

11 kommenttia:

  1. Onpa kaunista <3 Ja jakkara on niin ihana kuin pitääkin:)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat <3 Jakkarasta tuli tosi ihana!:)

    VastaaPoista
  3. Ompa kauniit tikkaat ja näyttävät kuin olisivat paikallaan aina olleet. SInulla on muutenkin niin kauniita kuvia ja tunnelmia.

    VastaaPoista
  4. Ompa taas tosi kaunista!!:) ihana jakkara! Ja muuten tosi kiva tuo teijän sohvapöytä.oottako ite tehnyt?:)

    VastaaPoista
  5. Mahtava löytö <3 Ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  6. No täältähän se todellinen tuunailujen taituri löytyy:) Ihana jakkara ja koko tunnelma kauniissa kuvissasi<3

    VastaaPoista
  7. Heipsan! Täältä heräsi laiska kommentaattori vihdoin ;)

    Ihania löytöjä teit viikonloppuna, ja kiva kuulla että siellä on oltu reippaita. Täällä ei voi samaa sanoa ;) Tikkaat löysivät oikein sopivan kolosen olkkarista, ja tuunaus on onnistunut! ( Ripaus mustaa siis villa hoviinkin ;)

    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Söpö jakkara ja sopii hyvin teille, vautsi mitä kuvia, niitä on ilo katsella :)

    VastaaPoista
  9. Oi kiitokset teille ihanista kommenteista <3

    Olkkarin pöytä on huuto.net löytö 6€! Se oli tummaa puuta ja maalasin sen vain itse valkoiseksi...pidän siitä, kun se ei ole ihan tavallinen ja tuo pituus antaa mahdollisuuden erilaisille asetelmille :)

    VastaaPoista
  10. Löysin sattumalta tämän blogin ja pakko oli heti kommentoida..aivan ihania näköistä jäin heti koukkuun :)
    T.Päivi

    VastaaPoista
  11. Kivat löydöt ! Porrasjakkara näyttää kyllä hurmaavalta ja värinkin on just oikea ;). Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3