VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 1. syyskuuta 2015

Makkarista

Jokin aika sitten laitoin kuvia makkarista ja totesin ettei siellä ole oikeastaan mikään muuttunut. Tietokoneseinälle olen kyllä syksyn aikana päivittänyt kuvakollaasia ja suhutellut muutamia mustia kehyksiä valkoisten kehysten joukkoon. Suhumaalissa on se jännä ominaisuus, että pullon pohjalle jää aina vähän ylimääräistä ja sille on ikäänkuin pakko löytää joku sopiva kohde, ettei maali mene hukkaan. Kerran tällaiseen jämämaalin suhutteluun joutui ikivanha puuloota ja tuo sinkkinen kirjaintaulu. Ne jotenkin istuvat kivasti tietsikan viereen.

Makuuhuoneeseen tulin sitten kuitenkin hommanneeksi uuden päiväpeiton, vaikka ei ollut kyllä yhtään suunnitelmissa. Hobby Hallin syysuutuuksissa vain oli niin kaunis käännettävä päiväpeitto, etten osannut vastustaa tämän ostamista. Onneksi tämä oli ihan sopuhintainen parisängynpeitoksi. Ja jotta tämä sai kotiutua piti myydä jokin vanha peitto pois. Olen ollut tosi tyytyväinen tämän syksyn vanhojen tavaroiden myyntiin...osa tavaroista liikkuu hitaammin, mutta kaupaksi lähes kaikki tuntuu menevän kun hinta on kohdillaan.








Vanhat verhot ja valtaosa tyynyistä sopivat sängynpeiton kanssa täydellisesti, pari uutta tyynylinaa ostin Ikeasta ja H&M Homesta. Minusta on ihanaa vuorata sänky isolla tyynykasalla. Tavaroita järjesteltäessa nostin vaihteeksi tuon vanhan lankarullatelineen makkarin lipaston päälle vanhempieni hääkuvan viereen, tuossa se tulee paremmin oikeuksiinsa kuin olkkarissa.

Kollaasiseinän kuvien nappaamisesta onkin jo tovi ja tässä koneella istuessani huomasin, että ompas tuo seinä jo saanut kuvaushetkestä kivasti täytettä. Ja serkkupojista, niin isoista kuin pienistäkin tuli tehtyä jo tuoreimpien kuvien tilaus sisaruksiltani. Jospa ne eksyisi pukin konttiin tädin iloksi <3

Nyt taidan lähteä pihalle ja laittaa nurmikon sileäksi.

-Ansku


3 kommenttia:

  1. Ihana tyynykasa! :) Itsekin aina haaveilen kauniista päiväpeitoata ja muhkeasta tyynykasasta, mutta meillä ollaan niin kovin laiskoja sänkyä edes petaamaan, saati että joku tyynyt asettelisi pedatun sängyn päälle.. ;)

    VastaaPoista
  2. Kaunis makkari ja tuo musta sopii niin ihanasti teille <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3