VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Ihanat Isit

Tänään jätettiin jouluttelut sikseen ja on puolestaan keskitytty isin hemmotteluun. Tällä kertaa meillä ei tehty perinteistä aamiaiskattausta, kun isäntä oli aamusta pelaamassa. Äiti ja lapset sai siis nukkua rauhassa pitkään. Aamusta laitettiin lihakimpale pötköttelemään juurespedille uuniin ja katettiin pöytä kauniisti. Kun nälkäinen isi tuli kotiin, oli ruoka valmiina odottamassa.

Meidän isi ei ole kakkumiehiä laisinkaan, joten jälkkäriksi tehtiin pannaria. Tinttarallan kanssa koristeltiin isin oma palanen hillon ja kermavaahdon kera. Suussa sulavan pannarin isi sai nauttia uudesta ikiomasta kahvikupista <3










Omalle isille lähetin pienen paketin viikolla ja soitin onnittelusoiton heti aamusta. Sisko perheineen pääsi onneksi juhlistamaan meidän isukkia paikan päälle.

Onnea kaikki ihanat isit, ukit ja papat <3

-Ansku


2 kommenttia:

  1. VillaHoviin on tullut ihan jo joulu !
    Kaunista <3 Olipa kiva käydä pitkästä aikaa kurkistelemassa mitä tänne kuuluu.
    Leppoisaa Sunnuntaita !

    VastaaPoista
  2. Voi,isi tykkäsi varmasti. Meillä syötiin yhdessä ja käytiin karpalossa. Illalla isä ja äitee kävivät kahvilla.
    Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3