VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kohti joulua

Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa...tuntuu, että siitä oli vain hetki kun syksyn lehdet haravoitiin ja vasta ajateltiin tulevaa joulua. Viikon päästä on jo ensimmäinen adventti ja kuukauden päästä vuoden ihanin juhla on jo aivan oven takana. Eilen pääsin täydentämään joulupukin konttia moneksi tunniksi ihan itsestään. Oli ihanaa pyöriä kaupoissa, hypistellä joulua ja etsiä pyjamat perheelle joulupakettiin.


Ostosreissun aloitin ajamalla Tuusulaan Koiramäen Pajutallille, meiltä on tuonne vain vartin matka. Olin jo facebookista nähnyt ihania joulukuvia, joten sinne oli päästävä fiilistelemään. Pajutallilla odottikin aivan ihana joulutunnelma. Puodista tuli mahtava tuoreen kahvin ja leivonnaisten tuoksu. Koiramäen Pajutallille oli löytänyt moni muukin tiensä, niin tunnelmallista joulutohinaa siellä oli aistittavissa. Tänne kannattaa tulla lastenkin kanssa, sillä pihapiirissä saa ihastella suloisia kotieläimiä.


VillaHoviin täältä lähti mukainen jouluinen ibLaursenin täkki ja peiton päällä oleva suloinen suomalaista käsityötä oleva punainen possu. Köökin iloksi löytyi  vaa'an päällä oleva vohvelikankainen keittiöpyyhe ja kaunis vuoka. Löytöjen innoittamana tuli sunnuntain iloksi laitettua kotiin lisää joulua.











Sunnuntait ovat ihan parhaita fiilistelypäiviä  <3

-Ansku


Lisää tunnelmapaloja Koiramäen Pajutallilta löydät VillaHovin instatililtä.

* Yhteistyöpostaus *

1 kommentti:

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3